


Ruoto sai alkunsa yhdeksän vuotta sitten yrityksen perustajan Joonas Oksasen omasta intohimoisesta kalastusharrastuksesta. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että kauppaa tehdään ammattimaisin ottein. Toimivalla verkkokaupan ja myymälän yhdistelmällä Ruoto on kasvanut nopeasti alansa suurimmaksi.
Maaliskuussa aukesi metsästys- ja kalastusliike Ruodon toinen megastore Tampereelle. Kaupankäynnin kolmijalkana oli siihen asti toimiva verkkokauppa, megastore Tuusulassa ja pienempi myymälä Tampereella.
–Tulevien vuosien suunnitelmiimme kuuluu vahvistaa megastorekonseptia edelleen. Yhtä lailla verkkokaupan merkitys korostuu ja myös sitä pitää jatkuvasti kehittää, toteaa Joonas Oksanen.
Ruoto on budjetoinut tälle vuodelle myyntiä tasaisesti Tuusulaan, Tampereelle ja verkkokauppaan. Verkkokaupan arvo on kuitenkin paljon enemmän kuin sen kautta tapahtuvat ostot. Se on Ruodon näyteikkuna, katalogi ja markkinointikanava.
– Tyypillinen ostopolku menee niin, että verkkokaupassa tutustutaan ja myymälässä tehdään kaupat. Osa tuotteistamme on luvanvaraisia, joten niitä ei voi edes ostaa verkosta. Lisäksi valikoimissa on kallista ja isokokoista tavaraa, joka mielellään tullaan ostamaan paikan päältä.
Eniten verkossa ostetaankin pienikokoisia tuotteita, kuten uistimia ja perhonsidontamariaaleja. Ja siinä verkkokauppa onnistuukin täyttämään tosiharrastajien kaikki toiveet, kun uutuustuotteet ja halutuimmat uistimet saa parissa päivässä kotiin.
Ruoto on tehnyt alusta asti yhteistyötä Nethitin kanssa. Joonas Oksanen pitää kassapalveluiden ja verkkokaupan yhdistelmää ehdottomasti markkinoiden parhaana.
– Jos pitää nostaa kolme parasta ominaisuutta Nethitin alustassa, niin kilpailukykyinen perustamiskustannus ja ylläpito on ykkönen, käytön helppous toinen ja saumaton verkkokaupan ja kassajärjestelmän toimivuus on kolmas.
Oksanen arvostaa myös alustan toimintoja, jotka helpottavat tuotteiden viemistä verkkokauppaan ja myös pitämään tuotteiden tiedot sekä varaston ajantasaisena.
– Meillä on kymmeniä tuhansia tuotteita verkkokaupassa ja siksi tarvitaan tehokkaat työkalut niiden hallintaan. Erilaiset raportointityökalut kertovat myös mitä tietoja tuotteista puuttuu ja pitää huolen myös siitä, että varastoon osataan ostaa oikean aikaan lisää tavaraa.
Ruoton on kasvattanut myyntiään tasaisesti koko yhdeksän vuoden ajan. Oksasen mukaan salaisuus on myymälän ja verkkokaupan yhteispelissä.
– Kumpikaan ei toimisi ilman toista. Ja kun verkkokauppa ja myymälät palvelevat samalla alustalla, yhteistyö on aidosti saumatonta ja tuloksellista.
