top of page
woodsman_860x400.jpg

Verkkokauppa kasvatti Woodsmanin myyntiä ja toi lisää kävijöitä myös myymälään

Green Forest

Espoosta käsin erilaisia metsä- ja puutarhakoneita myyvä ja huoltava Woodsman Oy haluaa profiloitua ennen kaikkea kivijalkaliikkeeksi, josta saa hyvää palvelua. Verkkokaupasta on kuitenkin muodostunut tärkeä osa yrityksen kasvavaa liiketoimintaa.

Nykypäivänä on todella vaikea kilpailla pelkällä hinnalla, sillä tuotteiden hinnat ovat aikalailla samat kaikissa alan verkkokaupoissa eikä hintanokitteluun jää oikein mahdollisuuksia. Meidän vahvuutemme on asiantunteva ja henkilökohtainen palvelu sekä monipuoliset myyntikanavat, Woodsmanin Julius Pekari kertoo.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Woodsmanin henkilökunta kokoaa ja koekäyttää jokaisen yrityksestä myytävän pienkoneen yksitellen ja varmistaa, että ne toimivat moitteettomasti. Kun koneet luovutetaan myymälästä asiakkaalle, sisältyy palveluun näiden toimenpiteiden lisäksi aina käyttöopastus.

– Hyväkään palvelu ei kuitenkaan myy, ellei siitä osaa kertoa. Nethitin verkkokauppa-alusta on osoittautunut meille loistavaksi väyläksi tuoda esille palvelujamme ja houkutella uusia asiakkaita myös myymälään.

 

Liikkeessämme vierailee päivittäin ihmisiä, jotka kertovat löytäneensä meidät verkkokaupan kautta.

Verkkokauppa toimii myös Woodsmanin sisäisenä työkaluna ja tietopankkina, joka tehostaa asiakkaiden palvelemista etenkin myymälässä.

– Verkkokaupassamme on tällä hetkellä noin 3500 kuvallista tuotetta ja tarkoituksena on syöttää sinne pikkuhiljaa koko valikoimamme. Meidän työmme helpottuu huomattavasti, kun kaikki tiedot löytyvät ja ovat muokattavissa yhdessä järjestelmässä. 

Pekarin kokemuksen mukaan Nethitin verkkokauppa-alusta hakukoneoptimoituu hyvin, eikä Woodsmanin verkkokaupan nostaminen ensimmäisten hakutulosten joukkoon ole vaatinut merkittäviä panostuksia. 

– Sain Nethitiltä perehdytyksen hakukoneoptimointiin, kun vaihdoimme heidän järjestelmäänsä. Olin tutustunut aiheeseen jo aiemmin, mutta saimme heiltä monia hyviä käytännön vinkkejä, joita pyrimme noudattamaan aina, kun lisäämme verkkokauppaan uutta sisältöä, Pekari kertoo.

Jos jotain Pekari järjestelmän vaihdossa katuu, niin sitä, että Woodsman ei ostanut heti aluksi kattavampaa koulutuskokonaisuutta Nethitin asiantuntijoilta.

– Nethitin tarjoama monikanavainen myyntijärjestelmä on todella monipuolinen. Sieltä löytyy toiminnallisuuksia lähes joka tarpeeseen, kun järjestelmää vain osaa käyttää. Jälkikäteen saimme huomata, että koulutukset olisivat kyllä maksaneet itsensä takaisin moninkertaisesti.

Pekari aikoo nyt ottaa vahingon takaisin ja hyödyntää Nethitin liiketoimintaneuvontapalveluita yrityksen kehittämiseen.

– Verkkokauppa on lisännyt kokonaismyyntiämme, sillä sen avulla pystymme tarjoamaan tuotteitamme ympäri Suomen. Uskon, että Nethitin asiantuntijoiden kanssa saamme tavoitettua entistäkin enemmän asiakkaita ympäri kotimaan.

Team Meeting

Näkyvyyttä hakukoneoptimoinnilla

Yhteydenottopyyntö

Pyydä ilmainen esittelymme ja hinta-arvio. Tarjouspyynnön jättämisen jälkeen olemme yhteydessä puhelimitse. Palvelemme valtakunnallisesti.